Ensimmäinen Lapin YKA-vlog on täällä!

Ensimmäinen Lapin YKA – vlog tulee tässä! Ruudussa Lapin yhteiskuntatieteilijät ry:n varapuheenjohtaja Johan-Eerik ”niinqu” Kukko. Asiaa Lapin yhteiskuntatieteilijät ry:n syksystä ja motivaatiosta.

Yhteiskuntatieteilijöiden (itse)arvostus

Olemme usein yhdistyksemme hallituksessa miettineet, millä tavoin voisimme verkostoitua Rovaniemen alueen yritystoimijoiden kanssa. Tämä asia mielessämme asetimme vuoden 2016 teemaksi (akateemisen) yrittäjyyden. 

Mielestäni on tärkeää pohtia vuorovaikutusta yhteiskunnan eri sektoreiden ja erityisesti yritysten ja liike-elämän kanssa, missä usein olisi tarjolla enemmän taloudellisia mahdollisuuksia työllistää meitä yhteiskunnan tuntijoita, kuin koko ajan supistuvalla julkisella sektorilla tai murroksessa olevalla yliopistolaitoksella.

Kovin synkiltä kuulostavat humanistin korvaan aikeet lopettaa pienten oppiaineiden opetus, kuten esimerkiksi Lapin yliopistossa kansainväliset suhteet tai Turun yliopistossa valtio-opin opetus, mitä opetusministeriö on tehostustalkoidensa osana ehdottanut.

Edellä esitetty on mielenkiintoista korkeakoulupolitiikkaa, kun ottaa huomioon sen, kuinka monimutkainen ja monitahoinen kokonaisuus yhteiskunta on. Kun tutkimuksen kohteena ovat yhteiskunnalliset kysymykset, jossa ihmiset ovat toimijoina, emme voi luonnontieteellisen tarkasti ennustaa tulevaa saati analysoida nykyhetkeä. Silti tietämys sosiaalisista prosesseista, kulttuureista ja historiasta on mitä ajankohtaisinta 2010-luvun Suomessa.

Itse työskentelen Arktisessa keskuksessa, jossa tutkitaan Lapin yliopiston strategisen profiilin mukaisesti arktisen ja pohjoisen muutosta. Arktinen tutkimus Suomessa keskittyy hyvin paljon luonnontieteisiin, teknologiaan, lakitieteeseen, alkuperäiskansoihin, sekä ympäristön ja ihmisen vuorovaikutukseen. Kaikki edellä luetellut ovat tärkeitä tutkimusteemoja, usein hyvin poikkitieteellisiä ja sovellettavissa päätöksenteon tarpeisiin. Silti kysyn, mihin ihmeeseen olemme unohtaneet yhteiskuntatieteet ja historiantutkimuksen? Lyhyen tähtäimen hyödyntavoittelu tutkimuksessa tai liike-elämässä ei voi olla kestävää. Siksi juuri meitä tarvitaan, kertomaan pitkän ajanjakson muutoksista ja niistä kehityskuluista, joiden kautta nykytilanteeseen on päädytty.

Miten tämä kaikki sitten liittyy yksityiseen sektoriin ja yhteiskuntatieteilijöihin?

Ehkä tässä olisi sauma uudenlaiselle yhteistyölle ja vuorovaikutukselle yksityisen sektorin kanssa täällä Lapissa? Meidän lappilaisessa kontekstissamme se voisi tarkoittaa yrityksille syvällisempää perehtymistä alueen historiaan, kulttuureihin ja yhteiskunnallisiin muutoksiin. Yhteiskuntatieteilijät voisivat osaltaan olla ratkomassa niitä haasteita, joita globaalimuutos on tuonut tullessaan ja jotka tulevaisuudessa vaikuttavat meidän kaikkien elämään yhä enenevässä määrin.

Yksi keino pyrkiä kohti tätä päämäärää, on pyrkiä luomaan uudenlaista vuorovaikutusta elinkeinoelämän ja yhteiskunnan tuntijoiden kesken. Olkoon tämä blogikirjoitus ensimmäinen ilmaan heitetty pallo, josta kuka hyvänsä asiasta kiinnostunut voi ottaa kopin. 

Susanna Pirnes

Kirjoittaja on Lapin yhteiskuntatieteilijöiden puheenjohtaja ja väitöskirjatutkija Lapin yliopistossa

Minun pieni kapinani

Tänä kesän toimin vastoin kaikkia ohjeita ja irtisanouduin vakituisesta työpaikastani ilman tietoa seuraavasta paikasta. Tai no, seuraava paikka on kyllä tiedossa, ja se on Alas Purwon kansallispuisto Indonesian Jaavan saarella, jonne menen toteuttamaan pitkäaikaisimman unelmani vapaaehtoistyöstä merikilpikonnien suojeluohjelmassa. Päätökseni on herättänyt paljon ihmettelyä niin lähipiiristä työkkärin tyyppeihin ja puolituttuihin.

"Ai siis kuukauden reissun takia irtisanoudut...?" 

"Etkö olisi voinut ottaa vaikka lomaa?"
"No mitäs meinasit sitten kun tulet takaisin?" 
"Aiotko hakea uusia töitä?"

Viattomat ihmettelyt ja mielenkiinnosta kumpuavat kysymykset ymmärrän, mutta valitettavan usein kysymyksissä oli ikävä sävy. Itselleni päätös pitää tauko työelämästä oli yhtäältä maailman helpoin ja toisaalta tosi vaikea. Joka tapauksessa päätös oli minulle oikea tällä elämäni hetkellä.

Lotta kirjoitti toukokuun lopulla päätöksenteon vaikeudesta ja intuitiivisesta varmuudesta. Siitä, miten ennen suuria valintoja koittaa usein järkeistää asioita, miettiä mikä olisi järkevää tai "oikein", ja päätyy sen vuoksi ehkä tekemään päätöksiä, jotka eivät tunnu kovin omilta. Viimeisen kymmenen vuoden ajan olen tehnyt juuri näin. Olen noudattanut kaikkia sääntöjä ja hypännyt vaiheesta seuraavaan saumattomasti. Olen päässyt lukioon, kirjoittanut ylioppilaaksi erinomaisin arvosanoin, jättänyt välivuodet pitämättä, päässyt yliopistoon, valmistunut yliopistosta tavoiteajassa, kerryttänyt työkokemusta harjoittelussa, saanut oman alan töitä ja niin edelleen. Nyt, ensimmäistä kertaa elämässäni, olen tilanteessa, jossa en tiedä elämäni suuntaa kuukautta pidemmälle. Väkisinkin mietin, että onkohan tämä minun pieni kapinani.

Kun tulee akateemisesta taustasta, on joskus hankala tehdä niin sanotusti epäsovinnaisia päätöksiä näennäisesti kevyin perustein. Meille opetetaan, että perustelut pitää olla ja taustat selvittää. Pitää miettiä syitä, seurauksia ja mahdollisia pidemmän ajan vaikutuksia. Mutta miksei perusteluksi voisi joskus riittää se, että ajatus tuntuu hyvältä ja että yksinkertaisesti haluttaa tehdä niin? Ironista kyllä, olen joutunut vakuuttelemaan päätöstä eniten itselleni. Vaati ihan oikeasti ponnisteluja päästää irti ja ajatella, että kyllä tunne riittää. Ystäville olen sanonut, että tämä oli joko elämäni paras tai typerin päätös. Aika näyttää että kumpi. 

Ihmettelijöille en ole jaksanut enää hetkeen vastailla. On tärkeää pitää huolta, että elämässä on ihan omiakin unelmia.

Sampai jumpa lagi! Nähdään lokakuussa.

Anni Ylipiessa