URAKKA

URAKKA

torstai 10. maaliskuuta 2016

Talon leipää extrahottina

Viime lauantaina virkistäydyimme porukalla Menuteatterissa vasta restauroidulla Lappia-talolla. Illan aikana koimme hienon teatterielämyksen, joka koostui menusta sisältäen mielekkäitä ja odottamattomia yllätyksiä. Estradilla nähtiin neljän näyttelijän sekä muutaman vierailevan tähden esittämiä esityksiä, jotka me ravintolan asiakkaat saimme valita leikkirahalla maksaen. Vieraisiin pöytiin tuli huudeltua ihan luvan kanssa kun omat rahat eivät riittäneet. 

Menuteatterin tähtiä seuratessa, ei voinut kuin hymyillä ja inspiroitua siitä, kuinka ihmiset nauttivat työstään ja tekevät sitä täysin rinnoin. Uskon puhuvani nyt koko joukon puolesta kun sanon, että tämänkaltainen uusi, rohkea ja osallistava teatterikulttuuri on hyvin tervetullutta Rovaniemelle ja Lappiin, lisää tällaista!
Illan aikana sekä sen jälkeen taivastelin pitkään, kuinka tärkeää sitä onkaan välillä päästä irtautumaan arjesta nauraen ja ryhmässä uusia kokemuksia jakaen.  Se onkin yksi Lapin yhteiskuntatieteilijöidenkin tehtävä; koota ihmisiä yhteen, tehdä yhdessä asioita sekä puhua asioista, jotka koemme tärkeiksi.

Ensi viikolla 16.3 Lapin yhteiskuntatieteilijöille valitaan uusi hallitus. Kannustan lähtemään hallitustoimintaan mukaan jos yhdessä tekeminen innostaa ihan pienestikin.  Ja vaikkei hallituspaikasta olisikaan kiinnostunut, kannattaa silti tulla paikan päälle, sillä kokouksen jälkeen tiedossa on pitsaa ja pitchausta.


Lotta Löfberg

Yhteiskuntaan, ihmisiin, vuodenaikojen vaihteluun, arvuutteluleikkeihin ja  kukkaketoihin ihastunut Lapin yhteiskuntatieteilijöiden hallituksen jäsen ja rahastonhoitaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti