URAKKA

URAKKA

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Yhteiskuntatieteilijä osaa ja vaikuttaa!

Akavan keskusjärjestöllä on aluetoimintaa 15 alueella Suomessa. Akava Lappi kokoaa akavalaiset liitot alueellaan. Aluetoiminta on järjestäytynyt aluejohtoryhmäksi (9 henkilöä) ja alueverkostoksi (noin 20 henkilöä, kutsutaan myös liittojen verkostoksi). Liitot nimeävät edustajansa Akavan aluetoimintaan.

Minulla on ollut ilo ja kunnia toimia Akava Lapin puheenjohtajana vuodesta 2010. Tätä ennen olin aluetoimikunnan jäsen. Liittomme YKA on nimennyt minut näihin tehtäviin.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on ollut minulle tärkeää aivan nuoresta saakka. Tähän on voimakkaasti vaikuttanut perhetaustani: etenkin se, että minulla on erityissisar. Kehitysvammaisten Tukiliitto on upea järjestö, jonka toimintaan olen osallistunut lapsesta saakka. Opiskeluaikana opintojen ja tetämyksen lisääntymisen myötä vaikuttamiskanavat laajenivat muuhun järjestötoimintaan. Iso osa meistä Akava- ja liittoaktiiveista onkin ainejärjestö- ja ylioppilaskuntakasvatteja. Työelämään siirtymisen jälkeen liiton ja Akavan luottamustehtävät ovat olleet ikäänkuin luonnollinen jatkumo. 

Syy vai seuraus: onko kiinnostus järjestötoimintaan ohjaillut opiskelemaan yhteiskuntatieteitä vai ovatko opinnot ohjailleet järjestövaikuttamiseen? Lopputulos on joka tapauksessa hedelmällinen: yhteiskunnan syvällisestä (teoreettisestakin) ymmärryksestä on suuri apu järjestötoiminnassa ja toisaalta järjestötoiminta lisää ymmärrystä yhteiskunnasta. 

Akava Lappi ei ota kantaa työpaikkatason tai palkkaneuvotteluihin, vaan tekee korkeakoulutettujen yleistä yhteiskunnallista vaikuttamista. Se, että minulla on yhteiskuntatieteellinen koulutus taustalla, on ollut vahvuus puheenjohtajuudessa. Silmälasini ovat laajakulmaiset, tulokulmani on koko Lappi.

Pienelle liitolle, kuten YKA, Akavan aluetoiminta tarjoaa mahdollisuuden tavata muita alueen korkeakoulutettuja ja verkostoitua. 

Vuosittain Akava Lapilla on kaksi kaikille avointa konseptia: Flooran päivän juhla (13.5. tienoilla) sekä Akava-päivä (ajankohta vaihtelee). Tänän vuonna perinteistä akateemista Flooran päivän juhlaa vietetään perjantaina 13.5. Sodankylässä - lämpimästi tervetuloa, kaikki akavalaiset, erityisesti Lapin yhteiskuntatieteilijät!

Tykkää ja seuraa FB:ssa: Akava Lappi

Jaana Koskela

Kirjoittaja on koulutukseltaan YTM (Lapin yliopisto), ammatiltaan kunnansihteeri (Pelkosenniemen kunta) ja toimii YKA:n liittohallituksessa sekä Akava Lapin puheenjohtajana. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti